Siirry pääsisältöön

Katto ja seinät rakennetaan

Ennen elementtien saapumista tuli pari selvitettävää asiaa, kun tuli ilmi, että osa suojaputkista on hieman väärässä paikkaa verrattuna siihen, missä niiden pitäisi olla. No, onneksi maanrakennusfirma tuli pikimmiten korjaamaan tilanteen. Myöskään taloa ympäröivä sepelialue ei ollut niin leveä, kuin olisi pitänyt olla talon asennusta ajatellen. Pari päivää ennen elementtien saapumista kävin asentajan kanssa vielä katsastamassa tilanteen ja hän päätyi siihen, että pärjäävät sillä, millainen se nyt on. Ilokseni koin, että tuleva asennusporukkamme vaikutti oikein mukavalta ja ammattitaitoiselta. Myös aiemmin mietityttänyt tavaroiden vastaanotto ja tarkastus -"tuska" helpottui, kun asentajamme lupasi, että ovat aivan varmasti paikalla ottamassa kattoristikot ja elementit vastaan. Tämä on tosi tosi iso etu, sillä en tiedä, miten olisimme itse osanneet sanoa, mihin kaikki tavarat olisi hyvä purkaa. Tai miten olisimme itse osanneet oikeasti tarkastaa, että kaikki tavarat ovat kurantteja saapuessaan. Kävimme myös asentajan kanssa vielä läpi, paljonko kuormalavoja ja suojapeitteitä olisi hyvä olla valmiina tavaratoimituksia varten. Vaikka tämä kaikki oli kirjallisena Kastellilta nähtävissä, niin silti toi varmuutta, kun kävimme asiat vielä suullisesti läpi. 

Ensin tontille tulivat kattoristikot ja asennusporukka rakensikin katon ensin valmiiksi. Emme voineet kuin suu auki ihailla, kuinka paljon asennusporukka saa päivässä hommaa valmiiksi! VAU!











Heti pian tämän jälkeen elementit saapuivat tontille. Aloitin sopivasti kesäloman juuri samaisella viikolla, joten pääsimme lasten kanssa seuraamaan, miten taitavasti nosturiauto nosti elementtejä paikoilleen. 


Elementit saapuivat tontille kertaalleen maalattuna. Talomme väri on valkoinen, jossa on takana sekä autokatoksessa harmaat tehosteet.


Jo illalla katto oli nostettu sinne, minne se kuuluukin. 


Kommentit

  1. Se on kyllä komeaa katsottavaa, kuinka taitavasti ammattilainen liikuttelee valtavia elementtejä nosturilla. Me olemme parhaillaan rakentamassa uutta omakotitaloa vanhan tilalle Helsingin Käpylässä, ja katselen tässä juuri parhaillaan hyvän kurottajapalvelun perään.

    https://www.kurottajapalvelusalonen.fi/nostopalvelu

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Aloituskokous ja perustukset

Ennen rakennusprojektin varsinaista aloittamista pidetään aloituskokous. Tilanteesta johtuen aloituskokous pidettiin meillä Teamsin kautta etänä ja siihen osallistuivat meidän rakennuttajien lisäksi kaupungin rakennustarkastaja sekä pääsuunnittelija/vastaava, joka meillä oli yksi ja sama henkilö. Kokouksen aikana käytiin vielä tärkeimmät projektiin liittyvät asiat läpi, kerrattiin mitkä tarkastusasiakirjat pitää missäkin vaiheessa olla, ja kenen allekirjoittamana, ja että kaikki oli tässä vaiheessa selvää projektiin liittyen. Mielestäni kokous oli hyvä näin aluksi (nimensä mukaisesti) ja tärkeät asiat saatiin vielä käytyä nopeasti ja tehokkaasti läpi. Viime perjantaina meillä alkoikin tontilla jo sitten tapahtua, kun maanrakennustyöt alkoivat. Poikkesimme itsekin tätä ihmettelemässä ja ei voinut kuin ihailla kaivurimiehen työskentelyä! Ihan älyttömän taitavasti hän kauhoi sepeliä kauhaan ja levitti sitä. Myös kauhan vaihto kävi näppärästi tuosta noin vaan. Sepel

Viimeisiä asennuksia viedään

Meillä on projekti edennyt siihen pisteeseen, että mitä luultavimmin pääsemme jouluksi muuttamaan! 😊 Keittiö on muuten kokonaan asennettu, mutta pari pistorasiaa, uuni, liesi ja liesituuletin vielä pitää asentaa paikoilleen.  Keittiön allas ja hana Sauna on valmis lasiseinineen ja kuituvalokattoineen.  Kodinhoitohuoneen kalusteet ja ilmanvaihtokone on asennettu. Myös sähköt alkavat olla pääosin valmiit ja led-valot valaisevat kivasti. 😊 Ei tarvitse enää kännykän valolla käydä illalla sisällä. Toki on ollut vähän ongelmiakin. Eilen piti olla ilmalämpöpumpun asennus olohuoneen ns. päätyikkunan yläpuolelle. Tätä varten sillä kohtaa oli ulkona rännikaivo ja muut tarvittavat sähköjutut jne. Otimme ilmalämpöpumpun Kastellin kautta, sillä halusin, että nämä kaikki tarvittavat asiat huomioidaan jo suunnitteluvaiheessa. No, eilen selvisikin, että ilmalämpöpumppu on pari senttiä liian korkea, jotta sopisi suositusten mukaisesti ikkunan yläpuolelle siten, että koneen yläpuolelle jää 4cm vaaditt

Kutsumattomia vieraita raksalla

Sain yhtenä sunnuntaina soiton tulevalta naapuriltamme, että kannattaa käydä tarkistuskäynnillä raksalla, sillä heidän edellisenä päivänä asennettuihin turvakameroihin oli jäänyt tallenne kutsumattomista vieraista. Ajoimme katsomaan ja huomasimme heti, että työmaaoven lukko oltiin rikottu. Jännityksellä ja suruissaan astuimme ovesta sisään. Tarkastelun jälkeen emme havainneet, että mitään oltaisiin rikottu. Mitään työkaluja sisällä ei ollut, sillä asentajat olivat ottaneet ne mukaansa. Painavia kattopaneeli- tai laminaattipakkauksia murtautujat eivät olleet lähteneet kantamaan. Teimme asiasta sähköisen rikosilmoituksen Poliisin nettisivujen kautta. Valitettavasti tämä ei jäänyt ainoaksi kerraksi, vaan heti uudelleen seuraavana viikonloppuna terassin oven ikkunasta oli hämäräkaksikko käynyt taskulampulla tiirailemassa sisälle. Tälläkään kertaa sisällä ei ollut mitään vietävää, joten lähtivät tyhjin käsin pois. Poliisi oli jutellut tulevan naapurimme kanssa, että toisella kertaa oli ilme