Siirry pääsisältöön

Aloituskokous ja perustukset

Ennen rakennusprojektin varsinaista aloittamista pidetään aloituskokous. Tilanteesta johtuen aloituskokous pidettiin meillä Teamsin kautta etänä ja siihen osallistuivat meidän rakennuttajien lisäksi kaupungin rakennustarkastaja sekä pääsuunnittelija/vastaava, joka meillä oli yksi ja sama henkilö. Kokouksen aikana käytiin vielä tärkeimmät projektiin liittyvät asiat läpi, kerrattiin mitkä tarkastusasiakirjat pitää missäkin vaiheessa olla, ja kenen allekirjoittamana, ja että kaikki oli tässä vaiheessa selvää projektiin liittyen. Mielestäni kokous oli hyvä näin aluksi (nimensä mukaisesti) ja tärkeät asiat saatiin vielä käytyä nopeasti ja tehokkaasti läpi.

Viime perjantaina meillä alkoikin tontilla jo sitten tapahtua, kun maanrakennustyöt alkoivat. Poikkesimme itsekin tätä ihmettelemässä ja ei voinut kuin ihailla kaivurimiehen työskentelyä! Ihan älyttömän taitavasti hän kauhoi sepeliä kauhaan ja levitti sitä. Myös kauhan vaihto kävi näppärästi tuosta noin vaan.








Sepelikuorma



Kaivuri työssään

Melko sujuvasti maanrakennustöiden aloituksen jälkeen tontillemme saapui muotteja.

Perustusten muotit

Muotit oli tarkoitus pystyttää merkatun talon paikan ympärille valmiiksi perustusten valamista varten. 

Perustukset valettuna
Sokkeli kuivuu


Juttelin Perustavan henkilöiden kanssa ja kuulemma ja valua seuraavana päivänä muotit käydään poistamassa, joten jännä nähdään, miltä siellä sitten näyttää. Onneksi asumme ihan muutaman kilometrin päässä tulevasta talostamme, joten pääsemme vaikka päivittäin ihailemassa, mitä tontilla on minäkin päivänä tehty. Jännä kesä tulossa! 😀




Kommentit


  1. Kiitos mielenkiintoisen rakennusprojektinne jakamisesta. Ystäväperheemme on myös aloittanut rakentamisen ja tontilla käy myös kova tohina. Sama juttu, työkoneiden katselu näytti kiinnostavan myös heidän perheen pienimpiä loputtomasti. Tällä viikolla ihmeteltiin myös työkoneiden hydraulisylintereitä ja niiden toimintaa. https://www.pikapaja.com/hydraulisylinterit

    VastaaPoista
  2. Näinhän se käy nykyaikana kaikki kätevästi etänä. Veljen mökille tehdään kanssa parhaillaan maanrakennusta, salaojitusta ja sellaista. Hän saa joka päivä Jyväskylässä kännykkään kuvia projektin etenemisestä ja aina tarvittaessa videopalaveeraa urakoitsijan kanssa.

    https://www.jarvioy.fi/maanrakennus

    VastaaPoista
  3. Meillä on suunnitteilla kesämökin maarakennustöiden aloittaminen ensi kesänä. Saapa nähdä hoidetaanko meilläkin osa kokouksista etänä, vai päästäänkö kokoustamaan kasvokkain. Hyvä tietää kuitenkin, että aloituskokouksen voi tehdä myös etänä, jos se ei muuten onnistu. https://www.koneurakointipykalisto.fi/maanrakennus

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viimeisiä asennuksia viedään

Meillä on projekti edennyt siihen pisteeseen, että mitä luultavimmin pääsemme jouluksi muuttamaan! 😊 Keittiö on muuten kokonaan asennettu, mutta pari pistorasiaa, uuni, liesi ja liesituuletin vielä pitää asentaa paikoilleen.  Keittiön allas ja hana Sauna on valmis lasiseinineen ja kuituvalokattoineen.  Kodinhoitohuoneen kalusteet ja ilmanvaihtokone on asennettu. Myös sähköt alkavat olla pääosin valmiit ja led-valot valaisevat kivasti. 😊 Ei tarvitse enää kännykän valolla käydä illalla sisällä. Toki on ollut vähän ongelmiakin. Eilen piti olla ilmalämpöpumpun asennus olohuoneen ns. päätyikkunan yläpuolelle. Tätä varten sillä kohtaa oli ulkona rännikaivo ja muut tarvittavat sähköjutut jne. Otimme ilmalämpöpumpun Kastellin kautta, sillä halusin, että nämä kaikki tarvittavat asiat huomioidaan jo suunnitteluvaiheessa. No, eilen selvisikin, että ilmalämpöpumppu on pari senttiä liian korkea, jotta sopisi suositusten mukaisesti ikkunan yläpuolelle siten, että koneen yläpuolelle jää 4cm vaaditt

Sisätyöt etenee

Sisätyöt ovat edenneet hyvin. Ennen lattian ja kattopaneelien asennusta meille tuli takka. Takaksi meille valikoitui Tulikiven musta takka mustalla hormilla. Takan asennus sujui oletettavasti ongelmitta, sillä vähän yllätyksenä se oli vain ilmestynyt sisälle, kun yhtenä päivänä kävimme raksalla. 😀 Olemme siihen kyllä tosi tyytyväisiä (näin vielä testaamatta tuotetta). Vähän takan asennuksen jälkeen meille tuli kattopaneelilähetys. Tarkastimme ohjeiden mukaisesti kunnon, ettei kuljetuksen aikana ollut tullut mitään vikoja, mutta emme huomanneet tarkistaa, että kahdesta vaihtoehdosta tulleet olivat vääriä. Onneksi sisustusasentaja oli tarkkana! Oikeat paneelit tulivat onneksi parissa päivässä, joten ainoa mitä siitä "kärsimme" oli lisätreeni, kun kannettiin uusi kuorma sisälle.  Yhtä aikaa kattopaneeliasennuksen kanssa alkoivat myös laatoitustyöt märkätiloissa ja eteisessä. Näin syksyn kurakeleillä kura-allas on ehkä yksi asia, mitä odotan varmaan eniten, että saadaan uudessa